SkillsPlus - digitaalisia taitoja työntekijöille työn murrokseen


Aika: 16.3.-31.12.2022
Paikka: Verkkokoulutus / Työväen Sivistysliitto

SkillPlus – digitaalisia taitoja työntekijöille työn murrokseen

Työ ja arki ovat muuttuneet yhä digitaalisemmiksi ja automaattisemmiksi. TSL:n, Googlen, SAK:n ja ammattiliittojen yhdessä rakentama SkillPlus-koulutusohjelma tarjoaa mahdollisuuden muun muassa älylaitteiden, pilvipalveluiden ja tietoturvan haltuun ottoon sekä viestinnän ja jatkuvan oppimisen taitojen vahvistamiseen.

Teollisuusliiton jäsenet voivat osallistua kaikille avoimiin koulutuksiin, joita on kevään aikana tarjolla runsaasti.

Maksuton koulutus on suunnattu erityisesti suorittavan työn tekijöille, joille tietokoneet ja älylaitteet ovat jo jonkin verran tuttuja, mutta digitaalisia taitoja on hyvä päästä vahvistamaan ja päivittämään tätä päivää ja huomista varten.

Verkkokoulutukset

Yksittäinen koulutus kestää kahdeksan tuntia ja toteutetaan  Microsoft Teams -videopuheluna. Saat toimintaohjeet ennen koulutusta, joten osallistuminen onnistuu, vaikka sinulla ei olisi aiempaa kokemusta Teamsista tai videopuheluista. Koulutuksen sisällöt valitaan osallistujien tarpeiden mukaan. Osallistumiseen tarvitset tietokoneen tai tabletin.

MaaliskuuKloKenelleIlmoittautuminen
ke 9.3.9–17kaikille avoin maksuton verkkokoulutusilmoittaudu mukaan
ke 16.3.9–17kaikille avoin maksuton verkkokoulutusilmoittaudu mukaan
ti 22.3.9–17kaikille avoin maksuton verkkokoulutusilmoittaudu mukaan
to 31.3.9–17kaikille avoin maksuton verkkokoulutusilmoittaudu mukaan


Jos näistä koulutuksista ei löydy sinulle sopivaa ajankohtaa, ei huolta, ryhmiä järjestetään jatkuvasti lisää. Katso ajankohtaiset tiedot: www.tsl.fi/hankkeet/skillplus.html

Lähikoulutukset Helsingissä

Verkossa järjestettävien koulutusten lisäksi SkillPlus järjestää lähikoulutusta Helsingissä. Lähikoulutuksen ajankohta sovitaan, kun selviää, miltä pandemiatilanne ja sen vaatimat toimenpiteet näyttävät alkuvuodesta.

Lähikoulutuksissa on käytössä SkillPlussan tietokoneet.
 

SkillPlus-koulutusohjeman toteuttajatahot

Koronakriisi on vaikuttanut meidän kaikkien työhön ja arkeen. Eikä työn murros pääty pandemian aiheuttamiin muutoksiin. Digitalisaatio, automatisaatio ja tekoälyn kehittyminen vaikuttavat työtehtäviin jatkossakin.

Vuoteen 2022 mennessä 54 % kaikista työntekijöistä tulee tarvitsemaan kattavaa uudelleenkoulutusta tai taitojen parantamista (WEF) ja 85 % työpaikoista EU:n alueella vaatii vähintään perustason digitaalisia taitoja (Cedefop). 

SkillPlussassa ovat mukana työn murroksen keskeiset organisaatiot, kuten työnantajat, ammattiliitot ja koulutusorganisaatiot. Koulutusohjelmaa rahoittaa Google.org. TSL vastaa koulutusohjelman toteutuksesta Suomessa, ja yhteistyökumppaneita ovat Google SAK, Teollisuusliitto, PAM, Rakennusliitto, Kuljetusliitot ja Saranen Consulting Oy.

Tietoa SkillPlus-koulutusohjelmasta

Lisätietoja:

Kim Katainen projektipäällikkö